torstai, 22. tammikuu 2009

Todella hauska ja mielenkiintoinen otsikko

Eilen koko maailmankaikkeus kääntyi minua vastaan. Olin juuri kirjoittanut blogitekstin valmiiksi, kun netti alkoi temppuilla, enkä saanut tekstiä julkaistuksi. Grr. Onneksi sain sen kuitenkin talteen ja tässä se nyt on:

21.1.2009 noin kello 22-23:

Olen tänään ollut koko päivän liikenteessä, nyt väsyttää ja leipä on loppu, mutta uunissa on paistumassa teeleipiä! Nam. Laitoin niihin vain vähän vehnäjauhoja ja loput kaura- ja neljänviljanhiutaleita. Lisäksi laitoin auringonkukansiemeniä ja aurinkokuivatuista tomaateista yli jäänyttä basilikalla maustettua öljyä, siitä tulee kiva maku. Huuh, tuoksu alkaa jo tuntua!

Olen kyllä ansainnut tämän, sillä olen ahkeroinut koko päivän. Nyt joku voisi kuvitella, että olisin tehnyt jotain opintojeni eteen, mutta ehei! Asiat tärkeysjärjestykseen! Olen kiertänyt kouluilla kertomassa tyttökuorosta ja ikään kuin näyttäytymässä, että tämän näköinen johtaja siellä äkseeraa, ei tarvitse siis pelätä. Olen nyt aika positiivisella mielellä ja uskon että ensi kerralla minulla on enemmän tyttöjä laulatettavana. Jos oikein hyvin käy, ja saan myös yläkoululaisia kuoroon, saatan jopa jakaa porukan kahteen, että saisimme kuoroon tällaisen lapsi- ja nuorisokuorosysteemin. Ideana olisi siis että kun uusi tyttö hakee kuoroon, hän aloittaa lapsikuorosta, laulaa siinä jonkin aikaa iästä riippuen ja sitten siirtyy nuorisokuoroon. Mutta tämä voi olla jo liikaa toivottu. Olen todella iloinen jos saan edes tämän yhden kuoron toimimaan.

Toisessa lapsikuorossa on tällä hetkellä ihan hyvä tilanne, mutta eipä tuo haittaisi vaikka siinäkin olisi vielä muutama laulaja. Nämä sankarit ovat tosin hieman vilkkaampia ja nuorempia kuin tyttökuoroni laulajat, joten jos niitä alkaa olla pitkälti toista kymmentä, voi olla että siinä jo koetellaan kuoronjohtajan hermoja (jotka ovat kyllä nykyään yllättävän kestävät kun lapsista on kyse).

Nyt alkaa tuoksua valmiilta. Kerron vielä nopeasti, että ex-kämppikseni oli saanut tällaisen tunnustuksen Epätäydelliseltä äidiltä ja nyt ex-kämppikseni oli jossain ihmeellisessä mielenhäiriössä myöntänyt sen minulle... Huh, kyllä se vaan tuntuu kivalta kun välillä kehutaan. Tällainen se on:


Kiitos Mefloni! Minäkin tykkään sun blogista, olet kyllä ansainnut tuon merkin! Merkin haluan antaa eteenpäin hyvän ystäväni äidille, joka kirjoittaa aikuisen naisen elämänkokemuksella viisaita ja osuvia juttuja.

22.1.2009

Palaan takaisin tähän päivään. Ja loikkaan suoraan huomiseen. Joku viisas tosin joskus totesi, että jos elät toinen jalka eilisessä ja toinen huomisessa, kuset tälle päivälle. No, ei voi mitään, kerron silti. Olen menossa siis huomenna töihin. Menen yhdelle koululle sijaiseksi. Että minun kaltainen vastuuton ja laiska olento saa opettaa lapsia ja olla heille esikuvana ja yhtenä elämän turvallisista aikuisista! Miettikääpäs sitä!

Hyvää yötä!

 

maanantai, 19. tammikuu 2009

Aktiiviopiskelijan elämää

Ex-kämppikseni soitti minulle aamupäivällä ja kyseli mitä teen. Olin juuri valmistautumassa lähtemään luennolle. Samainen henkilö soittaa kahden tunnin kuluttua uudelleen vaivatakseen minua henkilökohtaisilla ongelmillaan, tai oikeastaan erään toisen ihmisen ongelmilla. Kumma kyllä en ollutkaan mennyt luennolle, mutta olin lähdössä toiselle luennolle, olin jopa pukeutunut. Tunnin kuluttua lähdinkin sitten ex-kämppikseni luokse kylään.

Tällä hetkellä kirjoitan esseetä. Tai siis...

Kuitenkaan tämä päivä ei ole mennyt pelkästään lorvimiseen tai netissä surffailuun, vaan olen oikeastaan koko päivän puuhaillut kaikenlaista tärkeää ja sain ruksata Must Do -listaltani monta kohtaa yli. Oikeastaan olen aika ylpeä itsestäni. Olen hoitanut kuoroasioita, soitellut vieraille ihmisille vieraisiin puhelinnumeroihin (jos joku kysyy miksi, niin pilapuheluitapa tietenkin), kirjoittanut sähköposteja, soittanut pianoa, istunut kokouksessa ja käynyt kaupassa. Lisäksi olen hoitanut sosiaalisia suhteita (siis lorvinut ex-kämppiksen luona) ja neulonut. Eikös siinä ole jo aikamoinen määrä tekemistä! Huomenna jatkan samalla linjalla, hoidan lisää asioita ja mutta menen kyllä oikeastikin yliopistolla käymään.

Seuraavaksi aion jatkaa esseen kirjoittamista selailemalla nuottikirjoja. Meidän lauluyhtye tarvitsee yhden espanjankielisen ja yhden ruotsinkielisen kappaleen kevään ohjelmistoon, joten ajattelin tässä joutessa kokeilla sovittaa jonkun kivan kappaleen meille. Saapa sitten nähdä mitä siitä tulee. Olen aiemmin sovittanut muutamia kappaleita lauluyhtyeelle vaihtelevalla menestyksellä. Muutamia ihan hyviäkin sovituksia joukkoon mahtuu mutta aika monta on ollut sellaisia, ettei ne sitten syystä tai toisesta ole toimineet kovin hyvin.

Mutta virheistähän oppii, sanoi entinen tyttö, joten ajattelin tehdä tällä kertaa uusia virheitä ja ottaa niistä opiksi.

maanantai, 19. tammikuu 2009

Löysät ja roikkuvat

Meillä oli viikonloppuna sekakuoron kuoroleiri. Sain siis laulaa koko viikonlopun kovaa ja korkealta, eikä siinä vielä kaikki, vaan pidimme vielä leirin jälkeen lauluyhtyeen harjoitukset. En voi väittää, että tämä olisi ollut elämäni rentouttavin viikonloppu. Tai ainahan sitä saa väittää. Toisaalta sain tietenkin nauttia koko viikonlopun tenoreiden seurasta, mikä jo sinänsä tekee kenen tahansa viikonlopusta auvoisan (ks. ex-kämppikseni blogi). Meidän kuoron tenorit käyttävät itsestään nimitystä ten-orit eli 10orit. Kuororaamatussakin sanotaan: Autuaita ovat tenorit, sillä he eivät kärsi itsetunto-ongelmista.

Usein käymme kuoroleirillä jossain ulkopaikkakunnalla mutta tällä kertaa leireilimme kotikaupungissamme, joten osa kuorolaisista pääsi pakenemaan joutui lähtemään kotiin illaksi. Onneksi kuitenkin merkittävä osa kuorotovereista jäi vielä viettämään iltaa leiripaikan yhteydessä olevalle saunalle. Saunominen ja illanvietto on olennainen, joidenkin kuorolaisten mielestä jopa olennaisin osa kuoroleiriä. Jos ei itse satu laulamaan kuorossa, voisi erehtyä luulemaan, että koko päivän laulaneena kuorolaiset olisivat hiljaista porukkaa, mutta luulo ei ole tiedon väärti. Saunan lauteilla lauletaan kaikki kuorobiisit uudelleen ja enimmäkseen kovaan ääneen ja sitäkin enemmän väärin. Illanvietto kestää lähes aina seuraavan vuorokauden puolelle, joskus jopa aamuun asti, riippuen siitä sattuuko kuorossa tällä hetkellä olemaan kunnollista harhaanjohtajaa, joka saa houkuteltua ainakin osan porukasta vielä baariin ja ehkäpä jatkoillekin.

Tällä leirillä illanvietto pysyi onneksi kohtuuden rajoissa. Viimeinen kuorolainen (allekirjoittanut) lähti saunaillan jatkoilta kotiin jo kahden maissa yöllä. Silti sunnuntain harjoituksissa osa porukasta näytti jokseenkin väsyneeltä. Vaan eipä auttanut edes itku markkinoilla, kun armoton kuoronjohtajamme laulatti meitä täysin säälimättömästi.

Pikkuhiljaa päivän käännyttyä iltapäivän puolelle laulu alkoi kuulostaa jo ihmismäiseltä, vaikka kuoronjohtajamme totesi, että altot ovat löysiä ja sopraanot roikkuvat. Lisäksi bassot mölisivät mitä sattuu ja tenoreita oli paikalla vain kolme (tämä lienee yksi luonnon vakioista: tenoreita on aina kolme).

Nyt tämä roikkuva sopraano lähtee unten maille.

perjantai, 16. tammikuu 2009

Missä on minun kellopeli?

Muistin yhtäkkiä, että minulla oli pienenä kellopeli. Siinä oli muistaakseni vähän yli oktaavin verran laattoja. Malletit olivat muoviset, mustavartiset valkoisilla palloilla. Muistaakseni maistelin niitä joskus, ihan vain varmuuden vuoksi, jos ne olisivatkin sattuneet olemaan tikkarit. No, eipä olleet.

En muista milloin viimeksi näin sen kellopelin. Onkohan sitä enää edes olemassa? Soitanpa äidille, hetkinen...

Tallessa on! Olisi pitänyt arvata, äiti on pistänyt sen talteen (hyvä äiti!), mutta kuulemma sen puinen kehikko on vähän rikki. Voisin rakentaa sen uusiksi. Ei pitäisi olla kovin hankalaa (saapa nähdä).

On se hienoa, että ihmisellä on äiti. Kukapa muukaan laittaisi talteen vanhat pehmolelut (paitsi tietysti ne rakkaimmat, jotka otetaan mukaan kun muutetaan pois kotoa), päiväkodissa ja ala-asteella askarrellut tontut sekä muut todisteet lapsen taiteellisesta lahjakkuudesta, pikkuvauvan ensimmäiset kengät ja kellopelit.

Joku voisi tietysti kysyä, että mitä minä kellopelillä teen. Samaa mietin toki itsekin mutta käännänpä kysymyksen toisin päin. Mitä minä en tekisi kellopelillä? (syvä hiljaisuus) Kyllä minä sitä joskus saatan tarvita. Soittimia ei voi koskaan olla liikaa, eikä tämä ole lainkaan niin paha, kuin viulu, jonka ostin viime kesänä. En ole kovinkaan paljon tohtinut soittaa sitä täällä kotona, sillä minulla on naapuri, joka on valittanut isännöitsijälle pianonsoitostani ja lauluharjoittelustani. Hmh, sivistymätön moukka, ei arvosta suurta taidetta.

Tai sitten minu kannattaa vain soittaa yhä uusia soittimia. Ehkä löydän sellaisen mistä naapurini pitäisi. Olenkin jo pitkään haaveillut oboesta.

 

tiistai, 13. tammikuu 2009

Kuoronjohtaja kriisissä

Miksi sanotaan kuoronjohtajaa, jolla ei ole kuorolaisia? No hyvin turhaksi (ja turhautuneeksi) kuoronjohtajaksi.

Nyt kyllä tympii oikein urakalla. Se kuoro jota aloin johtaa viime syksynä pienenee kuin pyy maailmanlopun edellä. Meillä oli tänään todella vähän laulajia harjoituksissa ja mietimme jo, että kannattaako meidän ensi viikolla harjoitella ollenkaan. Juttelimme sitten kuoron hallituksen kanssa ja kaikki olivat onneksi yhtä mieltä, että periksi ei anneta. Laulajia on kaivettava vaikka kiven kolosta.

Mistä johtuu, että kuorolaulu ei ole kovin suosittu harrastus lasten ja nuorten keskuudessa, ei varsinkaan poikien? Onko vallassa sellainen yleinen harhaluulo, että kuorolaiset olisivat jotain pyhäkoulutyttöjä ja -poikia? Minun kuorolaiseni eivät ainakaan ole, vaan he ovat aivan tavallisia tyttöjä ja poikia, jotka sattuvat pitämään laulamisesta. Luulevatko ihmiset että kuorossa on tylsää? Katinkontit! Kuorossa tehdään muutakin kuin istutaan paikoillaan ja lauletaan. Itse olen kuoroharrastuksen myötä saanut paljon ystäviä, joiden kanssa vietän vapaa-aikaa ja olen päässyt matkustamaan ulkomaille kuorokilpailuihin ja esiintymään. Kuoroharjoituksissa pidetään välillä taukoja, joiden aikana vaihdetaan kuulumisia ja lapsikuoroissa (joskus aikuistenkin kuoroissa) leikitään tai ollaan jotain peliäkin välillä.

Onko nykyään vallalla sellainen trendi, että harrastuksia vaihdetaan muutaman kuukauden välein, kuten vaikkapa kampausta? Eikö vanhemmat enää uskalla kannustaa lapsiaan jatkamaan harrastusta, vaikka se välillä tuntuisi tylsältä? Pelkäävätkö he kenties syyllistyvänsä pakottamiseen? Kuoroharrastus antaa laulajalle ehdottomasti enemmän mitä se vaatii. Esiintyminen kasvattaa lapsen itseluottamusta ja erilaisten ja eri-ikäisten kuorokavereiden kanssa oleminen opettaa sosiaalisia taitoja, kasvattaa yhteisöllisyyteen ja vastuuseen. Parhaimmillaan kuoro on kuin toinen perhe.